Lauttoja 4412 reitillä ja 901 satamasta ympäri maailmaa
Yli 2,5 miljoonan asiakkaan luottama
Järjestämme yli 1,2 miljoonaa risteilyä vuodessa
Tarkistamme jopa 1 miljoonaa hintaa asiakkaillemme päivittäin
Ruotsi ja Suomi yhdistyvät Uumaja-Vaasa reitillä, jolla operoi tällä hetkellä vain Wasaline. Wasaline kulkee reitillä 9 kertaa viikossa ja matka kestää nopeimmillaan 4 tuntia 30 minuuttia.
Uumajan ja Vaasan väliset aikataulut sekä vuorojen määrä saattaa vaihdella sesongin mukaan, joten tarkimmat tiedot ja hinnat löydät tekemällä hintahaun.
Ruotsin kaupunki Uumaja sijaitsee Uumajanjoen varrella maan pohjoisosassa. Se on Norlannin alueen suurin kaupunki ja Ruotsin 12. suurin. Kaupungin kehitystä auttoi Uumajan yliopiston perustaminen vuonna 1960 jonka syystä kaupungin asuntokanta kaksinkertaistui seuraavien 30 vuoden aikana. Nykyään Uumajassa on kaksi yliopistoa ja se toimii koulutuksen ja teknisen ja lääketieteellisen tutkimuksen keskuksena. Vuonna 2014 kaupunki valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi kenties kaupungin vilkkaan kulttuurielämän ja huvituksien ansiosta. Kaupunki on antanut kulttuurille pääpainon sen suunnitteluun liittyvissä päätöksissä viime vuosikymmeninä. Se uskoo vakaasti, että kulttuuri vaikuttaa myönteisesti kaupungin kasvun edistykseen. Koska kaupungissa on suuri määrä opiskelijoita, polkupyörät ovat arkipäivää ja niitä mahtuu ajamaan pyöräteillä. Tämän vuoksi kaupunkia voi usein kiertää nopeammin polkupyörällä kuin joukkoliikenteellä.
Kaupungin satamasta lähtee Vaasaan 8 purjehdusta viikossa, jonne matka-aika on noin 4 tuntia.
Suomen Vaasan kaupunki sijaitsee vain 45 meripeninkulman päässä Ruotsista, ja omaksuu ruotsalaisen kulttuurin, jonka huomaa kaikkialla Pohjanlahdella. Neljännes kaupungin väestöstä puhuu ruotsia äidinkielenään ja vierailijat kuulevat usein keskusteluja ravintoloissa ja baareissa joissa ihmiset vaihtelevat näppärästi suomen ja ruotsin välillä, usein samassa lauseessa. 1600–luvun kaupunki sai nimensä Ruotsin kuninkaallisilta, jalolta Wasan perheeltä, vaikka jo 200 vuoden jälkeen se siirtyi Venäjän hallintoon. Vanha kaupunki paloi Vaasan palossa 1852 huolimattoman juopon yrittäessä sytyttää piippunsa. Uusi kaupunki rakennettiin täysin tyhjästä, sijaiten silloin vain 7 km päässä tuhkasta. Luonnonystävät tietävät Vaasan Terranovasta, joka esittelee ihanan Kvarkenin saariston, joka on myös listattu Unescon maailmanperintökohteeksi. Luonnonystävät myös ilahtuvat Öjberget luontopolusta, joka vie Öjbergsmossen suolle. Luontopolulta löytyvät myös hiidenkirnu, pirunpelto sekä kääpiö mäntyihin peittynyt meteoriittikraateri.
Vaasasta on 8 viikoittaista lauttaa Uumajaan. Ylityksen kesto on noin 4 tuntia.