Lauttoja 3375 reitillä ja 692 satamasta ympäri maailmaa
Yli 2.5 miljoonan asiakkaan luottama
Järjestämme yli 1.2 miljoonaa risteilyä vuodessa
Tarkistamme jopa 1 miljoonaa hintaa asiakkaillemme päivittäin
Suomi - viralliselta nimeltään Suomen tasavalta - sijaitsee Pohjois-Euroopassa Ruotsin ja Venäjän välissä ja on kuuluisa sen taianomaisista lumimaisemista sekä leudoista ja aurinkoisista kesistä.
Vaikka suomalaiset tunnetaan melko pidättyväisinä, he ovat erittäin ystävällisiä, vieraanvaraisia sekä nöyriä.
Vaikka suomi on pinta-alaltaan valtava, sen kattaa suuri verkosto julkista liikennettä ja ajoteitä niin, että jokaisen kaupungin voi saavuttaa vaivattomasti. Myös ulkomaille lähtö on helppoa sen useista satamista. Suomesta lähtee suoria yhteyksiä Saksaan, Puolaan, Venäjälle, Ruotsiin sekä Viroon joten Suomen voi saavuttaa erittäin helposti laivalla.
Helsingin satamat ovat pohjoismaiden ruuhkaisimpia. Muihin suosittuihin satamiin kuuluvat Turku sekä Naantali maan lounaisrannikolla.
Myös Pohjanlahden yli on päivittäisiä yhteyksiä Vaasasta Ruotsiin. Tällä tärkeällä yhteydellä voi välttää satojen kilometrien ajomatkan Pohjois-Suomen kautta Ruotsiin.
Osa Suomi-Ruotsi välisistä vuoroista pysähtyy Ahvenanmaalle, Suomen itsehallintoalueelle. Ahvenanmaa on itsessään kaunis nähtävyys, mutta sen suurin suosio johtuu saaren EU:n verovapaudesta, jonka ansiosta matkustajat voivat ostaa edullisia verottomia tuotteita.
Suomen ehdottomasti ruuhkaisin reitti on Helsinki-Tallinna välillä. Laivayhtiöistä suurimmat Viking Line sekä Silja Line operoivat reitillä suurilla risteilylaivoillaan ja saavuttavat Suomen ja Viron pääkaupungit vain kahdessa tunnissa.
Nämä risteilylaivat on suunniteltu erittäin viihdyttäviksi ja ylellisiksi. Niiltä löytyy shoppailukeskuksia, suuria aurinkokansia sekä ravintoloita ja baareja. Monet varaavat erityisesti risteilyjä eivätkä jää pois satamassa, sillä he haluavat kokea laivan ylelliset palvelut.
Suomesta löytyy laaja rautatieverkosto aina Helsingistä Lapin Kolariin. Myös Suomen linja-autoyhtiöt ovat erinomaisia ja kattavat yli 90 prosenttia Suomen julkisista teistä. Vaihtoehtoisesti, Suomen läpi voi ajaa rattoisasti autolla, sillä moottoritiet ovat erinomaisia ja maisemat matkan aikana ovat ainutlaatuisia.
Milloin on parasta matkustaa Suomeen?
Koska Suomi ei ole yhtä ruuhkainen kuin esimerkiksi Etelä-Euroopan maat, Suomeen on oivallista matkustaa sen leutoina kesinä, jolloin Suomen luonto on kauneimmillaan. Myös talvisin Suomen maisemat peittyvät lumeen ja tekevät siitä satumaisen maailman. Lappi on erityisesti suosittu talvisin juurikin paksun lumen sekä revontulien vuoksi.
"Hyvä laiva"
Kaikki toimi ja suosittelen
Lue lisää Näytä vähemmän
"Booking via Direct Ferries"
The booking comfirmation via Direct Ferries took so long that we must buy other ticets directly the company Eccerö Lines to secure out three weeks roud trip in the whole
Lue lisää Näytä vähemmän
"Sujuvasti toimii"
Nettibookkaus - ei minkäänlaisia ongelmia. Grisslehamnin satamassa kaikki toimi moitteettomasti (ihana paikka, harmi vaan, ettei ehditty tarkemmin tutustua). Laivassa kiva tunnelma ja hyvä palvelu. Eckeröstä sulavasti matkaan kohti Maarianhaminaa.
Lue lisää Näytä vähemmän
"Positiivisesti yllättävä kokemus. "
Mahtava kokemus kun vihdoin joku on päättänyt ottaa etäisyyttä meluisaan ja likaiseen viikinkiaikaan.
Lue lisää Näytä vähemmän